sidebar-right h Pihalle! | Annukan Pörriäispuutarha

Top Social

Pihalle!

21 huhtikuuta 2011
Eilen satoi vetta ja oli kylmää, ei viitsinyt mennä ulos vaikka hinku pihatöihin on jo kova. Kissatkin komensivat ovella että mennään jo ja katselivat ikkunoista haikeina pihalle. 


Aloitin pihatöiden sijasta listaamaan tulevan kesän projekteja. Ensimmäiseksi teen kasvimaan kuntoon jotta saisin viljelykset kasvamaan. Sitten olisi nurmikoiden perustamista, takapihan ison kukkapenkin ja 
kivipengermien tekoa, etupihan 
viimeistelyä, ruusu- tai klematiskaaren tekoa (en ole vielä päättänyt kumpi siitä tulee) sekä monen puun istuttamisia. Etupihalle laitan suklaakirsikan ja toiseen reunaan etupihaa riippapihlajan. Takapihalle laitan tontin reunalle jonkinnäköisiä havupuita näkösuojaksi, sieltä on melko suora näkymä olohuoneestamme naapurin tontin takana kulkevalle tielle. Takapihan kukkapenkin päätyyn olin ajatellut riippajalavaa. Jalavan korvaan kuitenkin ehkä jollain muulla puulla koska sillä ei ole syysväritystä ollenkaan, ja syksyllä olisi hauska katsella ikkunoista väriloistoa. :)


Kelin vuoksi tyydyin listojen tekemisen lisäksi laittamaan kukkasia sisälle ja koristamaan eteistä, vihdoinkin alkaa osassa taloa olla remontti siinä pisteessä että voi jo ajatella sisutamista!  

Post Comment
Lähetä kommentti