sidebar-right h OmaPiha 2014 -messuilla | Annukan Pörriäispuutarha

Top Social

OmaPiha 2014 -messuilla

07 huhtikuuta 2014

Kävimme perjantaina Helsingin omapiha-messuilla yhdessä pikkuiseni ja äitini kanssa. Nämä olivat poikani ensimmäiset puutarhamessut, jännintä messuilla oli hänen mielestään käveleminen, ruuvinreiät, kukat ja traktorit. Pihalla ollut kuorma-autokin sai ihastuneita huutoja osakseen.




Itselleni messut olivat mukava piristys arkeen ja kesän odotukseen. Noin messuina nämä olivat mielestäni tavanomaiset, ei jäänyt mitään erikoista mieleen tältä vuodelta. Istutukset olivat ihan ok tulppaaneineen, mutta enemmänkin istutuksia olisin odottanut näkeväni. 




Tänä vuonna omalla ohjelma-listalla oli etsiä pihakiviä, suuria muutoksia olisi tapahtumassa pihallemme tänä vuonna. Roskakatosta koetin kanssa etsiä edulliseen hintaan, mutta halvin oli 645 euroa ja ulkoasultaan ei lähelläkään sitä minkä haluaisin. Saattaapi tuo mieheni hinnoista pillastuneena innostua nikkaroimaan itse haluamamme näköisen roskakatoksen (saisikohan siihen viherkaton?), jää nähtäväksi.




Kasvihuoneesta haaveileen edelleen mutta katsotaan sitä sitten ensi vuoden budjetista, tänä vuonna vuorossa on kiveysten teko.  





10 kommenttia on "OmaPiha 2014 -messuilla"
  1. Niin se aika rientää, nyt kiinnostavat jo ruuvit ja traktorit :)
    Mukavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tekee terää aina välillä päästä pois kotiympyröistä ja mikäs sen parempi paikka kuin puutarhamessut :)

    VastaaPoista
  3. Paljon on ollut kaikkea mielenkiintoista nähtävää, kaikille kolmelle!

    VastaaPoista
  4. Vuosia sitten olimme Korkeasaaressa tuttavaperheen kahden pienen lapsen kanssa. Nuorempi oli muistaakseni 3-vuotias. Palattuamme kotiin, lapsilta kysyttiin, mitä reissusta jäi mieleen. Vaikka olimme nähneet paljon erilaisia eläimiä, tämän 3-vuotiaan vesselin mieleen oli porautunut lauttasataman vesirajassa kaivuutöitä tehnyt traktori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Voin kuvitella että tämmöiset reissumuistot on meilläkin edessä. :D

      Poista
  5. Olisipa ollut kiva käydä noilla messuilla, mutta jäi nyt tällä kertaa väliin. Kiitos kuvakimarasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksesta! :)
      Itse olen ihastellut blogeissa Tukholman messuista, haaveissa olisi sinne joskus päästä... :)

      Poista